Tommy Hellstenin kirja ”Saat sen mistä luovut” on kuin sipuli. Siitä löytyy jokaisella lukukerralla uusi kerros, jota ei nähnyt edellisessä kerroksessa. Tällä kertaa kuorin sipulia siihen pisteeseen, että aloin miettimään, milloin pystyy aidosti elämään TÄSSÄ JA NYT -elämää. Kesä ja loma antavat mietiskelyyn hyvät puitteet.
Miten elää elämän ilman, että kuolemanpelko varjostaisi elämistä? Miten kohdata kuoleman lopullisuus? Ihminen pohtii, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Rajoittuuko elämän tarkoitus vain tähän maan päällä olevaan aikaan ja sen jälkeen kaikki on lopullista. Vai jatkuu elämä tuonpuoleisessa? Entä mitä tapahtuu sielulle? Kysymykset voivat olla niin tuskallisia, että kuolemaa ei uskalla edes miettiä. Ajattelu kuolemasta voi ahdistaa ja niinpä lisätään maallisessa elämässä vain vauhtia, ettei elämän rajallisuutta tarvitse pysähtyä miettimään.
Kuolema kuitenkin asettaa ihmisen selkä seinää vasten. Kun kuoleman kohtaa, herää kysymys elämän tarkoituksesta. Eikö elämän tarkoitus ole elää mielekästä elämää? Ja sellainen onnistuu vain rakkauden ympäröimänä. Syvyyksiä välttelevä ihminen ei uskalla kohdata myöskään kuoleman syvintä olemusta.
Ihminen ei saavuta elämän tarkoituksen metsästyksessä omaa syvintä olemustaan sitä juoksemalla, vaan pysähtymällä. Oman sisimpänsä kohtaaminen edellyttää läsnäoloa, rauhoittumista, oman sisäisen äänen löytymistä ja kuuntelemista. Tämäkin on pelottavaa, mikäli oma syvin sisäinen ääni kertoo itselle rehellisesti vaikeita asioita. Olenko onnellinen, tarvitsenko muutosta? Nämä asiat taas voivat edellyttää muutosten tekemisiä, mitkä useinkaan eivät tule helpolla.
Uskonnoissa pyhän edessä hiljennytään. Pysähtyminen ja rauhoittuminen tuo meille läsnäolon. Mitähän loppujen lopuksi on tuo pyhä, jonka edessä nöyrrytään? Onko se juuri sitä syvintä omaa sisintä ääntä, joka meissä on? Omalla pysähtymisellä ja sisimpänsä kuuntelemisella joutuu kohtaamaan omat vajavaisuutensa, heikkoutensa ja häpeänsä. Mitä enemmän ihminen kohtaa näitä asioita, sitä rehellisempi hän on itselleen. Ja sitä onnellisemmaksi ihminen voi tulla, mitä syvemmän yhteyden saa itseensä. Riisuu naamionsa ja lakkaa näyttämästä ja näyttelemästä muille.
Kun olin muutamia vuosia sitten saattohoitamassa mummoani kahden viikon ajan sairaalassa, pääsin kohtaamaan kuolevan ihmisen. Koko ajan oli läsnä se tietoisuus, että tämä kaikki hoiva tulee johtamaan lähipäivinä kuolemaan. Siinä pysähtyi aika. Kiire loppui ja ajan merkitys katosi. Viimeiset henkäykset tulivat ja sitten syvä hiljaisuus. Silloin jäsentyi vahvana itselle elämän arvo ja tietoisuus siitä, mikä vastuu minulla on omasta elämästä. Siitä, että haluan tietoisesti elää elämää, jolla on minulle syvä merkitys. Elämän kiertokulku on kuitenkin sellainen, ettei tuossa syvässä tiedostamisen tilassa pysty olemaan loputtoman kauan. Työkiireet painavat päälle, kotiaskareet vievät mukanaan, yhteiskunnan raattaat liikkuvat. Silti on tärkeää aina aika ajoin tavoitella tuota kuoleman kohtaamisen hetkeä. Sen tunnetilan saavuttaa pysähtymällä, rauhoittumalla, kohtaamalla elämän rajallisuuden eli kuoleman.
Meitä ympäröi kaikenlaiset fraasit ja ajatelmat, jotka avautuvat meille monesti menetysten hetkinä. ”Elämä on lahja” avautuu kaikessa merkityksessään syvimmillään juuri silloin, kun itse omakohtaisesti sen kokee. Koska on saanut lahjan eli elämän, pitää muistaa olla kiitollinen siitä, eikä ottaa sitä itsestään selvyytenä. Elämä ei olekaan kärsimysten ja koettelemusten sarjaa, joista täytyy vain selvitä. Elämä on ihmeellinen ja armollinen lahja, josta voi olla ihmeissään.
Ihmisessä itsessään on avain elää ikuista elämää. Se avain taitaa olla meissä olevan rakkauden löytäminen. Mikäli ei pysty rakkauteen, ei voi myöskään kokea sitä. Rakkauden kautta pystymme löytämään itsessämme olevan syvyyden. Syvyyden löytämällä saamme yhteyden itseemme ja pystymme kohtaamaan oman keskeneräisyytemme. Pystymme olemaan totta tässä ja nyt. Meidän ei pitäisi jäädä junnaamaan menneeseen elämään, etsimään syitä ja vikoja sieltä, miksi emme voi olla onnellisia. Emme saa myöskään kahlita totuuttamme siihen, että haikailemme tulevan perään. Ajattelemme, että nyt tämä hetki on vain kärsittävä ja suoritettava, mutta tulevaisuudessa sitten teen sellaisia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Ainoa todellinen hetki on tässä ja nyt. Kun ihminen saavuttaa tässä ja nyt elämisen taidon, muuttuu nykyhetki ikuisuudeksi.
Ihminen löytää syvimmän olemuksensa vasta sitten, kun kohtaa rakkauden edellyttämän heikkouden itsessään. Heikkous on avain omaan vahvuuteen. Heikkouden tunnustamalla avaa mahdollisuuden löytää rakkauden. Ja rakkaudesta käsin ihminen voi lähteä täysillä kokemaan elämää. Elämään itsensä näköistä elämää, elämään TÄSSÄ JA NYT -elämää.
